Joskus sitä tekee asioita ymmärtämättä tarkalleen miksi. Mahanpohja vain ohjaa.
Niin syntyivät nämä, käsityön taiteen perusopintojen puitteissa suunnitellut perinnelapaset.
Karjalainen kukkilintu vei karjalaisen nykynelikymppisen
Hurahdin hetkeksi täysin karjalaiseen neule- ja kirjontaperinteeseen punaisine kukkilintuineen, käspaikkoineen ja elämänpuineen. Kiinnostuin skandinaavisesta mytologistasta ja keskiajasta Suomessa. Kun katson karjalaisia käspaikkoja tai taidokkaita muita, lähes täydellisiä kaksipuolisia kirjontoja, tunnen olevani (aivan aloittelija, mutta) osa pitkää, vahvasti feminiinistä perinnettä.
Ahmin muun muassa parikyt minuuttisen YouTube-videon vuodelta 2015, jossa ortodoksikulttuurin perinnetekijä perehdyttää karjalaiseen kirjontaperinteeseen. Opin kiinnostavan yksityiskohdan ikivanhasta itämaisesta käsityöperinteestä, jossa tekijät suunnittelivat työhönsä lähtökohtaisesti jo jonkin virheen. Ajatus oli, että vain jumala tekee täydellistä ja siksi ihmisen täytyy tehdä virheitä. En itse usko jumalaan tai noudata uskonnon normeja, mutta minusta ajatuksessa on jotakin tosi sympaattista.
Tunne osallisuudesta
Kuviot puista ja linnuista liikuttavat sielua sekä sormia myös tänä päivänä. Harjoitan taitoa, jota on harjoitettu myös menneiden aikojen savupirteissä, tuvissa, keittiöissä. Tunne osallisuudesta yhä virtaavassa perinteessä sekä perinteen näkyväksi tuomisessa on jotakin niin juurevaa ja syvää, että minusta tuntuu mahdottomalta sanoittaa sitä.
Halusin luoda omat, modernisoidut karjalaiset perinnelapaset. Perinteistä-perinteistä niissä on ainoastaan muoto, nirkkoreunainen pykäreunakäänne sekä hahmot kukkilinnuista ja elämänpuusta.
Hankin langat poikkeuksellisesti neitseellisinä. Halusin kuitenkin valita eettiset ja vastuulliset, suomalaisesta lampaanvillasta kehrätyt langat, joiden kaikki tuotantoketjut ovat paikallisia.
Symboliikasta ennen ja nyt
Löysin yllättävän vähän tietoa kukkilinnun symboliikasta googlettamalla. Samalla surkuttelen, että karjalainen, ortodoksikulttuuria elänyt mummoni on ollut kuollut jo yli kolmekymmentä vuotta. Hänellä olisi ollut aiheesta varmasti tietoa.
Ymmärtääkseni kukkilintu symboloi onnea ja rakkautta sekä valoa. Karjalaiset kansat ovat ajatelleet, että sielu poistuu ruumiista linnun muodossa. Rakastavat itkuvirret äidistä ja isästä on aloitettu sanoin ”kukki muamoi, kukki tuatoi”. Itkuvirsi soi minulla päässä, en kuitenkaan löydä sitä netin syövereistä tai äkkiseltään tunnista, missä olen sen kuullut.
Elämänpuu taas tunnetaan useassa kulttuurissa elämän ja kuoleman, taivaan ja maan yhdistäjänä. Suomalaisessa mytologiassa elämänpuuna pidettiin koivua. Jos haluat lukea lisää, vilkaise Ylen artikkelia. Lapasiini syntyi koivu(t), joiden harvoilla oksilla kukkilintupari istuu.
Tässä neule kohtaa nykytodellisuuden: huolen maailmamme ja metsiemme tilasta.
Elämme luontokadon ja fossiilitalouden aikaa
Maailmamme on vaarassa. Luonto köyhtyy, y k s i (1) prosentti maailman ihmisistä rikastuu kohtuuttomasti luonnon, meidän muiden valkoisten hyväosaisten, mutta erityisesti kolmansien maiden ihmisten ja paikallisen luonnon kustannuksella. Se vaarantaa kaikkien ihmisten ja lajien elinolosuhteet tällä planeetalla. Kapitalismi ja fossiilitalous on vienyt meidät leukaperiämme myöten suohon, jonka pinnan alla odottaa avuton loppu.
Koivut tässä neuleessa ovat jo kuihtuneen oloisia. Harvaoksaisia. Juuret niillä ovat vielä syvällä maassa, ja niillä, kuin myös meillä, on vielä mahdollisuuksia. Onko enää kamalan kauaa. Voi tämä pitäisi päättäjien aidosti ymmärtää.
Leffasuositus: Havumetsän lapset. Virpi Suutari 2024.
0 Comments